Blogiarkisto

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Tervetuloa!

Rakkaat lukijat, nyt voimme vihdoin ja viimein oikeasti sanoa että myymälä on aukaistu ja unelma päässyt valloilleen! 

Päivät olivat kiireisiä ja pitkiä meidän valmistellessamme myymälää viimeisestä silausta myöten. Onneksi tämän kaiken keskellä saimme apua lastenhoidossa, muuten olisimme joutuneet pitämään poikia pitkiä aikoja mukanamme hallilla!
Pojat ovat kyllä hienosti olleet mukana tässä projektissamme, ovat olleet kiinnostuneita ja innostuneita tulevasta "avajaispäivästä" ja auttaneet pienissä tehtävissä joita olemme välillä yrittäneet antaa (ovathan he kuitenkin pieniä yrittäjän siemeniä joista kasvaa oikeanlaisella "ravinnolla" menestyneitä nuoria miehiä!)

Täytyy sanoa, että olimme erittäin yllättyneitä ensimmäisen päivän koittaessa siitä asiakasmäärästä jonka saimme, sosiaalisen median osa tämän päivän markkinoinnissa on merkittävä! Lämmin kiitos teille kaikille jotka loitte ensimmäisestä viikonlopustamme erityisen joko paikan päällä tai hengessä 💓


Välillä kyllä meinasi jo usko loppua, kun mielessä poltteli ajatus myymälän avaamisesta mahdollisimman pian, mutta jouduimmekin odottamaan kontin saapumista ja luovutusta niin kauan. Yritin näyttää tyyneltä ulospäin, mutta sisin oli muurahaisia, perhosia ja ukkosmyrskyjä täynnä!! Uutisissakin olleen kyberhyökkäyksen vuoksi rahtiyhtiön tietojärjestelmät olivat sekaisin ja kesti aikansa kunnes saimme luovutusluvan, mutta heti kun oli mahdollista, mies lähti purkuhommiin ja minä hyökkäsin tavaroiden kimppuun samantien kun auto ajoi hallin pihaan! Pitkää päivää tehden saimme tavarat hyllyyn ja viimeiset työt tehtyä ennen avauspäivää.



Nyt on niin paljon kaikkea hienoa ja ihanaa hyllyt täynnä että kannattaa tulla käymään!
Tarkoituksenamme on antaa asiakkaillemme erilainen elämys ja halun tulla käymään myös uudestaan.
Olemme myös painottaneet sitä että meille voi tulla myös pelkästään katselemaan  ja "fiilistelemään", se on meille yhtä tärkeää ja että saisimme myymälästämme positiivisia mielikuvia eteenpäin. Pieni kahvipaikka pöytineen antaa mukavan tilaisuuden rauhoittua kuuntelemaan musiikkia ja tunnelmoimaan.

Amerikkalaisia herkkuja
Tuoksukynttilöitä ja kauniita lautasia pikkutavaralle
 
Kuvassa näkyvät "Mason Jar" -huulirasvat ovat ihastuttavia!

Pussukoita kukkaroksi, laukuksi ja meikeille...

Valikoimamme laajenee koko ajan ja myös sitä mukaa kun saamme tietoomme, minkälaiset tuotteet asiakkaitamme kiinnostaa.
Pyrimme myös etsimään sellaisia tuotteita, joita ei ole vielä muualta saatavissa.


Lyhtyjä tunnelmaa tuomaan. Vieressä hienot avainkaapit!
Herkullisen väriset kellot
Iloisia keittiöpyyhkeitä

Sisustusta puutarhaan, terassille ja sisälle!


Myymälän avauduttua alkoi  mielessämme syntyä tarve myymälän mainosautolle ja eiköhän parin päivän mietinnän jälkeen tällainen hauska tapaus ilmaantunutkin pihallemme😍 miten niin olemme nopeita liikkeissämme?!?

Auto on siis Volkswagen kupla -72 ja moottori käy niin nätisti että tällä on ilo ajella. Pientä fiksausta tämän ikäinen tietysti tarvitsee mutta turvallisin mielin olen tällä hurruutellut kylillä ympäriinsä 😄
MV Fotografiks on suunnitellut auton kyljessä olevan myymälän logon lisäksi myös oman mallistoomme kuuluvien paitojen kuvat ja yhteistyö on toiminut hienosti👌

Ihana huomata että palaset pikkuhiljaa loksahtelevat paikoilleen, yrityksen imago ja ulkonäkö alkaa muokkautumaan enemmän myymälän henkiseksi, meidän näköiseksi!

Lasten kesälomatkin loppuivat ja tämä kesä on edennyt kyllä vauhdilla! Paljoa emme muuta ole ehtineet kesän aikana tekemään, lasten kanssa olemme tehneet joitakin pyrähdyksiä pelimatkoille ja muuten vain huvireissuille... mutta nyt kun mietin taaksepäin niin hekään eivät ole halunneet mitään massiivisia matkoja tai suureellisia eämyksiä. Tuntuu siltä että pojat ovat nauttineet siitä että ovat saaneet olla kotona ja viettää kesää rauhassa. Näinhän ovat viisaat sanoneet että loppujen lopuksi lapsi ei muista niitä hienoja lomamatkoja vaan rauhalliset, yhteiset hetket perheen kanssa kotona... juttuhetket sylikkäin.
Tuntuu hassulta että meidän nuorimmainenkin aloitti nyt koulun ja päiväkotiaika on ohi... lapset kasvavat nopeaa!! Välillä tulee kieltämättä kaipuu niitä pieniä töppöjalkoja kohtaan, varsinkin kun katselee vanhoja kuvia💘 MUTTA... olemme kuitenkin onnellisia nyt kun olemme saaneet kasvatettua lapsista jo suht omatoimisia ja pääsemme tekemään yhdessä "isompien" juttuja.
Myös meille aikuisille moni asia on helpompaa, kun lapset pärjäävät jo hetken aikaa kotona keskenään eikä koko perhettä tarvitse pakata mukaan pienen ja nopean asian vuoksi.
Matkustelukin sujuu jo huomattavasti miellyttävämmin ja lokakuussa onkin aika lähteä tällä kertaa koko perheen voimin matkalle Floridan auringon alle. Yhdistetty työ- ja lomareissu tulee tarpeeseen jotta pääsemme paikan päälle täydentämään myymälän ja verkkokaupan varastoja ja pojat saavat ansaitun hengähdystauon arkeen!
Mukavaa että elämässä on asioita joita odottaa, suunnittelu on innostavaa ja auttaa jaksamaan myös sen pimeän ajan läpi. Samalla voimme myös opettaa lapsille vastuullisuutta, annoimme nimittäin tehtäväksi alkaa keräämään rahaa reissua varten, jotta voivat sitten ostaa jotain pientä ihan omilla rahoillaan. Nyt kun ajattelen niin matkaanhan on enää alle kaksi kuukautta! Riski the Office Dog pääsee vaarin luokse lomailemaan matkamme ajaksi.

Riskistä puheen ollen,  myymäläkoiramme on pikkuhiljaa alkanut tutustumaan uusiin tiloihin.

Aiemmin Riski on ollut mukana vain lyhyitä aikoja kun olen käynyt esimerkiksi siivoamassa. Nyt Riski on ollut mukana kokonaisia työpäiviä ja yllättävän hyvin on sujunut.
Toki innostus on vielä kovin suuri kun ovi käy ja haukkukin saattaa päästä. Tarkoitus olisi kuitenkin totuttaa Riski asiakkaiden tuloon niin ettei se haukkuisi kun ovi käy ja uusi ääni kuuluu ja että se pysyisi omalla paikallaan odottamassa jos asiakas haluaa tulla tervehtimään (täytyy nimittäin muistaa että kaikki eivät pidä koirista ja voivat olla allergisia) ... haastavaa koulutusta luvassa mutta mielestäni täysin toteutettavissa! Leppoisaa löntystelijää tuosta tapauksesta ei saa varmasti koskaan mutta toivottavasti opetus tekee tehtävänsä ja saadaan pahin innostuksen terä hiottua pois 😅

Kirjoittaminen ja kaikki muukin työnteko tuntuu itsestäni miellyttävältä uusissa tiloissa, mukava huomata että täällä viihtyy pitkiäkin päiviä.
Täällä pystyn keskittymään työntekoon paremmin verrattuna kotitoimistoon, koska häiriötekijöitä (lue: pyykkejä, tiskejä, sotkua yms.) on vähemmän. Nyt koulujen alettua pääsemme asettumaan uuteen työpaikkaamme kunnolla ja työkuviot aukioloaikoineen asettuvat kiinteämmin paikoilleen. Itse pystyn nyt paremmin keskittymään kehitys- ja mainosasioihin sekä tavaran sisäänostoon.

Toimiston sisustaminen on vielä kesken mutta sen ehtii kunhan jaksamme hommaan ryhtyä. Löysin tällaisen ihanan Rasch Barbara Becker Flamingo -tapetin joka huokuu Miamin tunnelmaa, sopisi tuohon valkoista seinää piristämään! (kuva Googlesta)


Nyt olisikin kysyttävää lukijoiltamme: Tarkoituksenamme on laajentaa vaatepuolta ja tuoda vaihtoehtoja myös naisille. Minkälaisia vaatteita naislukijamme haluaisivat myymälään, olisiko kiinnostusta hiukan countryhenkisille vaatteille? Lisäksi ripausta 50-luvulta? Entäs korut ja muut asusteet? Tulevalle kesäkaudelle haluaisin ainakin mekkoja ja toppeja, mutta entäs talvikausi, onko halukkuutta esim. ponchoille tai muille neulevaatteille? Mitenkäs laukut ja minkälaista valikoimaa?
Miesten vaatetukseen on tulossa myös laajennusta, halukkuutta on ollut ainakin pitkähihaisille paidoille. Lisäksi oma tuotemerkkimme RISKINI laajenee uusilla vaatteilla ja muilla tuotteilla. Etukäteen kiitän jo kannanotoista, olemme aikaisemminkin saaneet teiltä hyviä vinkkejä!




Tässäpä tähänastisia terveisiä ja tervetuloa käymään!!

P.S Olemme järjestämässä lähitulevaisuuteen kunnon avajaispäivää yhdessä muiden kiinteistössä toimivien yritysten kanssa joten valmistautukaahan seuraamaan tiedotteita :)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risut, ruusut ja vinkit