Blogiarkisto

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Roudarin elämää

Roudareita ollaan tosiaan oltu koko perhe viime viikkoina, lisäksi apupoika Kauppinen tietty! Pääsimme siis aloittamaan kauan odotetun muuton uusiin toimitiloihin ja suurin urakka on nyt ohi. Vaikka hammas irvessä on välillä pitänyt vääntää raskaita taakkoja, olen sisäisesti tyytyväisenä hymistellyt, suunnitellut ja sommitellut💗. Lihakset ja selkä ovat jumissa ja univajekin vaivaa mutta supernainen ei pienistä valita kun tosi on kyseessä! Lapset ovat myös olleet apuna, ja parhaiten tuntuvat viihtyvän hallilla silloin kun heille antaa oikeita töitä tehtäväksi.

Myymälä alkaa olla jo aika valmis, ja se tuntuu HYVÄLTÄ! Kalusteista puuttuu enää pari pöytää ja tuolia ja ainakin yksi pieni myyntihylly on vielä tulon päällä kontissa. Toimiston puolelle pitäisi tuoda vielä työpöydät ja kaappeja. Tässä hiukan pilkahduksia työvaiheista ja välähdyksiä tulevasta:


Kuva lähtötilanteesta myymälän suhteen, kun joitakin tavaroita oli jo kannettu uudelle hallille... hiukan surullista katsottavaa vielä mutta tämä on alku!


Miehet väkertävät nurkassa sovituskoppia.
Tässä lopputulos, verhoa vailla vielä.




















Tässä on tekeillä myyntitiski.
Etupuoli on tehty n. 6 vuotta sitten Amerikasta ostetuista pariovista, joille ei koskaan tullut käyttöä. Alunperin aioimme asentaa ne silloin rakentuvaan kotiimme mutta asia jäi toteuttamatta, onneksi nyt välähti ja säästimme pitkän pennin tässäkin!

Valmis tekele näyttää mielestäni ihan soppelilta näihin tiloihin.






Tiskin päällä oleva kaunis vanha kassakone pääsee näytille, nyt jo tietty eläkeläisenä. Kone on tehnyt työuransa aikoinaan Helsingissä Mikonkadulla optikkoliikkeessä.

Kassakoneen vieressä hiukan huonosti näkyvä myymälävaaka löytyi Amerikasta antiikkiliikkeestä ja se oli pakko saada mukaan!






Oma tuotemerkkimme Riskini näkyy tällä hetkellä T-paitojen muodossa, myös muita tuotteita tulossa.

Täysin toimintakuntoinen mopo pääsee sisätiloihin tuomaan tunnelmaa, saatanpa joskus ottaa sen ulos ja viedä rundille😉














Maamoottori pääsi paraatipaikalle ulos katokseen, ainakin siksi kunnes (jos) löytää uuden omistajan. Joku tarkkasilmäinen voi sen kuvasta jopa tunnistaa. Olisikohan kellään tietoa kuinka tuon saisi käyntiin?

Piha-alue on todella suuri ja mielessämme on käynyt järjestää etenkin kesäiltaisin jonkinlaisia jenkkiautotapaamisia. Myymälä silloin tietysti auki! Onko yleisöllä ja harrastajilla kiinnostusta??

























Hienoa vanhaa.






Vanhoja avaamattomia öljypurkkeja, niillekin löytyy ostajansa!
USA:n Leijonanluola (Shark Tank)-ohjelmasta tutut Beard Head -pipot löydät meiltä!





















 

Myös lapsille löytyy hauskoja tuotteita. Kuvassa olevat retropelit käyvät toki aikuisillekin ja Nascar- pikkuautot ovat ehtaa keräilytavaraa!



Puunausta!

Katukyltit pääsivät hienosti seinälle, tästä on helppo valita mieleisensä.
























Tässä oli teille hiukan esimakua tulevasta, pieniä välähdyksiä sieltä täältä.
Seuraavassa kontissa tulee paaaljon hienoja tuotteita lisää hyllyihin, mutta alkuun päästään nytkin joten myymälä on tarkoitus avata heti heinäkuun alussa.




Välillä on huumoria tarvittu oikein roppakaupalla tämän koko projektin kanssa, "Rolle" on meitä ironisella tavalla tästä muistuttamassa! Joku teistä saattoi jopa bongata Rollen kun sitä kuljetettiin trailerin kyydissä Tuusulasta Seinäjoelle😅


Pikku hiljaa palaset ovat loksahtaneet paikoilleen ja tyhjästä tilasta on muodostunut myymälä💕

Seuratkaa Facebookia, Instagramia ja Twitteriä ilmoitusten osalta. Sydämellisesti tervetuloa pieneen putiikkiimme, pian nähdään!

p.s. Facebookissa on vielä pari päivää meneillään Pleikkariarvonta, käykäähän sivuilla osallistumassa!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risut, ruusut ja vinkit